Kuvagalleria
KEVÄTKAUSI 2022 AVATTIIN VUOSIKOKOUKSELLA
Ensimmäiseksi pidettiinkin tänä vuonna vuosikokous 28.2.2022 uudessa tukikohdassamme Kuurojen yhdistyksen tiloissa. Puhetta johti varapuheenjohtaja Riitta-Marja Kuusela.
Koska yhdistys etsii vielä uutta puheenjohtajaa, on varapuheenjohtaja Riitta-Marja päässyt/joutunut tositoimiin. Kevään ohjelma on lyöty lukkoon ja hallitus jatkaa entisin voimin työtänsä lottien ja pikkulottien parhaaksi.
Tuore tieto Lotta Svärd Säätiöstä muuten kertoo, että Suomessa on elossa vielä noin 1300 lottaa ja noin 4100 pikkulottaa.
![]() Pikkulotta Lea Santala muiden palkittujen keskellä Tammisunnuntain Killan järjestämässä tilaisuudessa (1/2020) Sininen risti rinnassa | ![]() Kahvilla Norssilla vuoden 2020 Tammisunnuntain kansalaisjuhlaan menossa Lea, Leena, Ritva ja Enni |
![]() Vuosikokouksessa 24.2.2020 kukitetut tänä vuonna 90 vuotta täyttäneet / täyttävät pikkuLotat ja kunniajäseneksi kutsuttu pikkulotta Pirkko Koponen | ![]() Arjen turvallisuuskurssilla noudatettiin jo vähitellen maskien käyttösuositusta. Kyllä näihinkin tottuu... |
![]() 15 v juhlaa aloittamassa | ![]() Kuopion 2017 liittokokouskirjan ääressä yhdistyksemme 15-vuotisjuhlissa 13.2.2018 Vanhalla Fredalla |
![]() Retki Hämeenlinnaan 2018 Sibeliuksen synnyinkodin interiööriä | ![]() Aulangon ikihonkia |
![]() Lotta Aino Lehtonen on ollut lottalähettiläänä erilaisissa veteraanitilaisuuksissa. Kuvassa Aino Jyväskylän kansallisessa veteraanijuhlassa 3.4.2018 (kuva Matti K.Hyvärinen) |
![]() Lottasormus Helvi Husson sormessa | ![]() Toinenkin lottasormus löytyi Rauni Ylöstalon sormesta! |
Ma 21.3.2022 klo 14.00. Jäsentapahtuma.
Kuurojen yhdistyksen tiloissa pidettyyn tapahtumaan osallistui noin 20 henkeä. Kahvittelun lomassa kuultiin kevään ohjelman muutoksista . Aurinkoinen tunnelma oli käsikosketeltava, kun monet tapasivat taas pitkästä aikaa. Uusi jäsen Marjatta Mäkinen kertoili hauskoja tarinoita varhaislapsuudestaan lottaäidin kanssa.
Ensimmäisen kerran tuli esiin, että lotilla on ollut myös oma sormus: kahdella pikkulotalla oli sormessaan Lotta Svärd sormukset. Ne ikuistettiin omistajiensa sormessa näihin kuviin.
Kahvittelun lomassa kuultiin myös pikkulottien muisteloita.